maanantai 12. kesäkuuta 2017

Voihan keinu

On ollut ihan tolkuttoman kiire. Viime viikolla aloitin kesätyöt ja aika nyt on muutenkin aina kortilla. SM-kisatkin ovat jo tällä viikolla! Palataan kuitenkin ajassa taaksepäin ja kerrataan viime viikkojen tapahtumia.

Pro säikähti pari viikkoa sitten  treeneissä keinua ja saman viikonlopun kisoissa me ei saatu keinua suoritettua ollenkaan. Ekan radan jälkeen olin kahden vaiheilla: lähteäkö kotiin (sillä keinu olisi varmasti seuraavallakin radalla) vai kisata ja jättää keinu väliin eli ottaa tahallinen HYL. Ratkaisu löytyi kuitenkin yllättävän helposti ja jäätiin vielä kaksi viimeistä rataa kisaamaan. Keinu olikin sopivasti radan alussa joten sain sen skipattua suorittamalla tilalla kepit! Saattoi joku hieman ihmetellä ratkaisuani :D Hyppyradalla kurvailtiin melkoista lenkkiä eikä kepitkään oikein meinanneet onnistua, silti meillä oli oikein hauskaa!


Pro on pitänyt muusta treenistä taukoa keinun tehotreenin ajan. Aloitettiin keinuopetus aivan alusta ja tällä hetkellä näyttää oikein lupaavalle! Olin ajatellut ilmoittautuvani Pron kanssa agirotuun, mutta katson ihan sen mukaan miltä keinu näyttää ja ehditäänkö ylipäätään treenata muuta ennen sitä..


Rallin kanssa ollaan jatkettu pienillä täsmätreeneillä ja kisattu yhdet kisatkin kesäkuun alussa. Vauhdikkaita ratoja pikkuvirheillä ja hyppyradalta voittonolla. Kokonaisuuteen olen tyytyväinen ja tärkeintä minulle on se että koira liikkuu hyvin. Nyt vain levätään ja keräillään voimia viikonlopun koitoksia varten!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti